Ilmaiset ja maksulliset

Painonpudotusryhmät

Painonpudotusryhmät ovat useimmiten merkittävästi ylipainoisille suunnattuja - niihin pääsee osallistumaan lääkärin lähetteellä. Yksityisellä puolella muun muassa kuntosalit järjestävät myös muille laihduttajille suunnattuja ryhmiä, joihin osallistuminen saattaa olla joko ilmaista tai maksullista. Ryhmässä laihduttaminen on yleensä tehokasta ja hauskempaa kuin yksin painoa vastaan kamppaileminen.

Ennen ryhmään liittymistä

Ennen kuin päätät liittyä painonpudotusryhmään, kannattaa miettiä, mitä muutoksia sinun tulee tehdä elämässäsi ja mitä hyötyä saat niistä irti. Ruokavaliotasi tullaan todennäköisesti muokkaamaan ja saat oppia sekä liikunnasta että syömisestä. Kun paino putoaa, usein terveys ja ulkonäkö paranevat, olo kevenee ja voit paremmin. Kun arvioit hyötyjä, on laihduttaminen ja painonhallinta usein kaiken sen vaivan arvoista.

Mitä painonpudotusryhmissä tehdään?

Laihdutus ryhmässä tapahtuu useimmiten ruokavalioneuvonnan ja ruokavaliota tukevien laihdutuslääkkeiden avulla. Lääkkeet vaativat lääkärin seurannan. Kokoontumisia ryhmillä on joko viikoittain tai kerran kahdessa viikossa, yleensä yhteensä 5-25 kertaa. Tarkoitus on tietenkin seurata laihdutuksen edistymistä tällä ajanjaksolla ja antaa tukea laihdutuksen omatoimiseen jatkamiseen ryhmäosuuden loputtua.

Painonpudotusryhmissä käytetään lisäksi paljon aikaa muihin ihmisiin tutustumiseen. Tutussa porukassa ryhmän vertaistuki on parempi, olo on kotoisampi ja osallistujat uskaltavat vapaasti keskustella edistymisestään. Yleensä ryhmäkoot pidetään pienenä, 5-20 henkenä, jotta ryhmästä muotoutuu riittävän tiivis.

Ohjelmia ja ryhmiä

Lisätietoa erilaisista painonpudotusryhmistä.